Blogini pyörähti wordpress 3 -versioon. Aikoinaan Nurmelat.com avautui wordpress 2 -blogimoottorin päällä alkusanoin:
Sivusto on juhlavin menoin julkaistu 1.2.2006, huraa.
Blogi on ollut viime aikoina kovin hiljainen. Osa syy löytyy yhteisösivustoista, jotka nykyään – 2010 vuonna – ovat tulleen luontevammaksi tavaksi jakaa kuulumisia. Nyt kun kesäkuun puolella blogin tietoturva murtui ja tietokanta sotkettiin, päädyin päivitystöihin.
Blogin edelliseen versioon ehti kertyä ~350 julkaisua. Niistä valikoituu osa uudelleen esille. Osa vaipuu unholaan jo siksikin että sivustot joihin niissä linkitän ovat muuttuneet tai kadonneet.
Tarkennetaan sen verran että postauksia olikin alunperin vain ~250kpl. Niistä karsin sata roskakoriin, muut ovat taas esillä – lähes muokkaamattomina.